Satu osti keskeneräisen talon pakon edessä. Kun suojapeitteet lähtivät, Satu oli rakentanut myös itsensä uudelleen.
Jatka lukemista ”Satu – kuljen niistä ovista mitkä itse valitsen”
Tositarinoita. Tosielämästä.
Satu osti keskeneräisen talon pakon edessä. Kun suojapeitteet lähtivät, Satu oli rakentanut myös itsensä uudelleen.
Jatka lukemista ”Satu – kuljen niistä ovista mitkä itse valitsen”
Maarit kertoi tarinan 24 vuoden liiton kariutumisesta, toisesta naisesta, rakkauden lopusta ja itsensä löytämisestä.
Istuin Marian keittiössä ja kuulin kaikella tasolla minua syvältä koskettavan tarinan naisesta ja miehestä, jotka salamarakkauden jälkeen suistuivat syöksykierteeseen. Eroon ja palaamiseen. Vuosien vaellukseen maasta toiseen ja takaisin. Tarinan suhteesta, joka lopulta päättyy anteeksi antoon, jota ei koskaan pyydetty.
Marjo päätti olla antamatta anteeksi äidin juomista.
Tainan tarina muistutti niin paljon omaani, että häkellyin sen kuullessani ja kesti aikansa, ennen kuin erotin ne toisistaan. Tässä on Tainan tarina tilanteesta, jolloin kaikki särkyy ja päätös syntyy.
Jatka lukemista ”Taina – särkyvät kuvat”
Sanna otti yhteyttä FB-ilmoitukseni välityksellä. Sanna kertoi perheestään, jota on koetellut kaikkien neljän sairaudet. He ovat kaikesta huolimatta onnellinen ydinperhe – sydänperhe.
Heini otti yhteyttä FB-ilmoitukseni välityksellä ja puhuimme puhelimessa kesäkuussa 2018. Heinistä välittyi kaiken kokemansa jälkeen voimakas elämäntahto ja -valo.
Pyysin saada kuulla rakkaudesta. Riina kertoi ja antoi kirjeet. Laatikollisen rakkautta. Mikä etuoikeus lukea sanasta sanaan elämästä siltä ajalta, kun oma rakas istui vankilassa. Tämän jälkeen uskon entistä enemmän siihen, että aito rakkaus voittaa kaikki esteet.
Istuin Minnan keittiössä ja kuuntelin tarinaa, joka kosketti itseäni läheltä.
Vaikka tästä asiasta ei kertaakaan puhuttu, oli siitä vaikeneminen niin vahvasti läsnä, että päätin ottaa kirjoituksen pohjaksi juuri tämän. Sen miltä tuntuu ottaa vanhempien paikka ja vastuu muista, kun itse on vielä lapsi.
Tapasin Annan syksyllä 2017. Anna kertoi minulle, kuinka joutui luopumaan äidistään nuorena. Silloin kun äidinkin elämä oli vielä ihan keskeneräinen.