Maarit – lupaus

Maarit kertoi tarinan 24 vuoden liiton kariutumisesta, toisesta naisesta, rakkauden lopusta ja itsensä löytämisestä.

Kuulen jonkun olevan ovella. Avain kääntyy, eikä se tunnu hyvältä. Kenelläkään muulla ei ole tänne avainta kuin sinulla. Siitä on 2 viikkoa, kun kitara ja proteiinijauheet hävisivät ja vaikka olen odottanut sinua takaisin, minulla on jo lupa omaan elämääni.

En enää osaa nukkua näinä aamuyön tunteina. Näinä pitkinä hetkinä olen miettinyt meitä, kelannut tapaamisen Tampereella, muistanut yhteen muuton toiseen kaupunkiin, Floridan matkan ja taloremontin.  Miettinyt motivaatiotasi viimeisen, hyvän kevään yllätyksiin. Olen painanut mieleen jokaisen hetken, jonka olimme minun maailmassani onnellisia. Tajunnut, ettemme sinun maailmassani aina sittenkään ehkä olleet. Ymmärtänyt, että puhuminen ei ole taannut kuulemista. Olen yrittänyt selvittää itselleni mitä ikävöin vai kaipaanko oikeastaan enää mitään.

Olen tänäkin aamuyönä pyörinyt tyhjissä lakanoissa ja olen heti kirkkaasti hereillä, kun ovi aukeaa. Nousen sängystä ja laskeudun alakertaan, ennen kun sinä yrität tulla ylös.

Et näytä enää siltä mitä muistin. Olet laihtunut entisestään ja hymysi on ontto, kun kerrot tulleesi takaisin suojelemaan meitä. Siltä nuorelta naiselta? Niin nuorelta, että uskallan sanoa sitä kakaraksi. Uhkaillut kuulemma tekevänsä meille jotain ja luulet sen pystyvän siihen.

Minun puolestani se saa tulla. Minä olen valmis kohtaamiseen. Minulla on historiaa enemmän ja etumatka, jonka voimalla suojelen meitä – minua ja lasta.

Olet määrätietoinen, mutta silti sekaisin. Haluaisin ajatella, että se johtuu siitä, että minä käskin sinun lähteä. Pelkään sen kuitenkin johtuvan siitä, ettei uusi suhde ollut sitä mitä luulit. Tai sitten se on vain sitä, että sinussa ei enää ole miestä jäljellä. En ole nähnyt sinua näin piestynä. Yritän etsiä sisältäni jotain muuta tunnetta kuin velvollisuutta, mutta en löydä hitustakaan.

Kerään kaapista varapeitteet ja lakanat ja petaan sohvan. Selkeästi ajatuksesi oli yhteisessä sängyssä, mutta tyydyt tähän. Sinulla ei ole oikeutta olla tyytymättä.

Pyydät istumaan viereesi ja katseestasi näkee, että olet päättänyt olla vihdoinkin täysin rehellinen. Tämä tulee yllättäen, enkä ole varma onko minusta tähän. Jätit jälkeesi tänne ruumiin, toivosta tyhjentyneen.

Minun tunteistani ja tunteettomuudestani huolimatta ojennat puhelimen näyttääksesi kaikki teidän viestinne. Yritätkö syyttää tästä tilanteesta jotain muuta? Minä nimittäin luin jo talvella 40 v -kriisin käsikirjan, jonka sivuilla sinä seikkailit hyvin menestyksekkäästi. Laihtuminen, urheilu, ruokavalion muutos, salikunto, uudet harrastukset, uusi seura, ylityöt. Koko setti.

Annat puhelimesi ja viesteissä on himoa, jännitettä, jonkun uuden elämän kaipuuta. Niissä liikut kahden elämän väliä sujuvasti vailla järkeä. Niistä voi lukea, kuinka pikkuhiljaa päästät irti meistä – luovutat lupauksistasi. Minua siirretään katsomoon seuraamaan uutta näytelmää.

Viestejä on paljon, pitkältä ajalta. Yritän takoa turtuneisiin tunteisiini eloa. Olenhan luvannut olla tässä elämämme loppuun asti. Sinä puhut paljon sanoilla, joita hämmentyneenä kuuntelen, mutten ymmärrä.

Aamulla viestejä kuitenkin alkaa tulla suoraan minulle. Tällä kerralla niissä on nuoren naisen hätä, ikävä, suru, paniikki ja viha. Viha minua kohtaan, vaikka olin ensin. Kun en vastaa, viestit muuttuvat henkeni uhkailuksi.

En enää ole turtunut. Käsken sen hirttäytyä.

Viestit jatkuvat ja kuljen niiden mukana ympäri taloa. Olette panneet joka huoneessa. Sohvilla, pöydillä ja tietenkin sängyissä. Kiertäessämme tilaa ympäri kaikki kodin tuntu häviää. Otan kylpytakkini ja pistän sen poltettavien tavaroiden pinoon.

Kuljemme keittiöön ja huomaan, että tiskit ovat pöydällä. En välitä ja tällä kertaa sinäkään et niistä hermostu. Sen sijaan kuljet perässä ja lupaat, että voimme rakentaa sen uuden talon. Voidaan pitää ne juhlat, joita suunniteltiin. Vannot liiton 2.0 eteen.

Epätoivosi ei herätä kuitenkaan toivoa. Silti tiedän, että jäämme tähän vielä vähäksi aikaa.

Rakastan avioliittoa, vaikka rakastuin poissa ollessasi vaaleanpunaisiin mukeihin altaan reunalla.

Ja minun on selvitettävä, kumman lupaukseni pidän.

Lupasin itselleni 20 vuotta sitten, että yhden kerran annan anteeksi. Toista en.