Minna – särkynyt lapsi

Istuin Minnan keittiössä ja kuuntelin tarinaa, joka kosketti itseäni läheltä.

Vaikka tästä asiasta ei kertaakaan puhuttu, oli siitä vaikeneminen niin vahvasti läsnä, että päätin ottaa kirjoituksen pohjaksi juuri tämän. Sen miltä tuntuu ottaa vanhempien paikka ja vastuu muista, kun itse on vielä lapsi.

Seison yksin sairaalan ikkunan ääressä ja katson ilotulitusraketteja. Tästä tosiaankin tuli aivan erilainen uusi vuosi. Minua on tänään syytetty lapseni pahoinpitelystä. Minä ole sitä tehnyt, mutta tänään olen valmis uskomaan siihen itsekin. En jaksa puolustautua vaan otan vastaan sen mikä tulee. Olen niin väsynyt ja loppu. Mikä vaan käy, kunhan he auttavat ihanaa tyttöäni. Ettei häneen enää sattuisi mikään. Antaisivat valtaville kivuille jonkun syyn.

Nyt tarvitsisin tänne jonkun, joka kertoisi minulle mikä on totta. Antaisi minulle askelmerkit ja piirtäisi näihin omiin seiniini ikkunat ja ovet. Antaisi luvan turvallisesti romahtaa hetkeksi. Ettei tarvitsisi aina olla niin vahva.

Minuun iskettiin vahvuuden leima sinä päivänä, kun sinä erosit äidistä. Potkit äidin ulos toisen naisen tieltä ja meidät siinä sivussa. Ihan kun olisimme olleet muka yhtä. Jätit meidät eteemme murenevan äidin kanssa yksin.

Äiti pisti elämänsä sivuun ja aloitti toisen. Istui baarissa eikä hallinnut enää päälle vyöryvää kaaosta. Se kasvoi ajoittain liian suureksi ja niinä hetkinä pelastin entisen vaimosi hengen. Silloin sisaruksilla ei ollut ketään muuta pelkonsa keskellä, kuin minut.

En ollut vielä edes oppinut oman elämäni rajoja, en sitä mikä on oikein ja mikä väärin. En tiennyt mitä minulta odotetaan ja varsinkin mihin minun ei pidä ryhtyä. Et ollut opettanut minulle, milloin on lupa sanoa ei.

Sinä et tullut koskaan paikalle ja minä luovuin kaikesta antaakseni pienille ihmisille eväät, jotka sinun olisi kuulunut antaa. Valvoin yöt ja nukuin päivät. Annoin toisten elää minun puolestani.

Ja vaikka kuinka yritin, en silti kaikkeen pystynyt. En pystynyt suojelemaan kaikelta pahalta, en siskoa en itseäni.

Ja missä sinä olit. Uuden perheen kanssa, kun meitä ei olisi. Miten on edes mahdollista, että annoit toisen ihmisen pyyhkiä meidät pois. Houkutella peliin, jossa meidät on siirretty toiseen kaupunkiin kuin turhat nappulat. Ghettoon, jossa tarvitsimme suojaa nimenomaan sinulta. Isältä.

Kaikesta huolimatta silti, varsinkin tänään, minä toivon, että sinä olisit täällä. Lupaisit olla vahva minun puolestani. Ottaisit tämän turhan syyllisyyden tunteen pois ja sanoisit, että kaikki järjestyy. Tytön kipuun löytyy syy. Että hän jää henkiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: